|
. |
|
|
|
|
|
|

|
|
28.06
|
Sintin
emä Doubleuse Rodel, Zira, saavutti kolmannen
VOI1-tuloksensa, näinollen Zirasta tuli käyttövalio.
Suuret onnittelut! |
|
|

|
|
27.06 Nome-B,
Savitaipale
Tuomari: Tobina Nyman
|

Kiralle (Hopewell's Goldie O'Dust) tulos nomesta ja
samalla se kaivattu ykkönen! Kira starttasi numerolla
kuusi. Vähän jännitti, ettei koira ole aivan väsynyt
oman vuoron koittaessa kun joutuu autossa pitkään
odottelemaan. Onneksi Kira oli kuitenkin levollinen
autossa, eikä turhia hötkyillyt. Koe alkoi
maaohjauksella rannan suuntaisesti, jonka Kira suoritti
helposti. Seuraavaksi oli haun ensimmäinen osuus, josta
Kira nouti kaksi riistaa. Sen jälkeen
2-markkeerauksille, joista ensimmäinen suolammen
keskellä olevalle saarakkeelle ja toinen avoveteen.
Ensiksi heitetty tuotti jonkinverran töitä, mutta
onneksi Kira sai sen kuitenkin ylös. Sitten jatkettiin
hakua, josta noudettiin loput neljä riistaa. Tuomarin
sanottua, että nähdään jäljellä, ei riemulla
meinannut olla rajaa, hienoa "pikkukoira"!
Jäljestäminen meni Kiralta myös varmoin ottein. Kira
teki koko kokeen ajan innokkaasti ja sitkeästi töitä
keskittyen hyvin. Nyt ei tartte enää selitellä, että
kyllä se kotona osaa ;). Kiitos taustajoukoille ja
kaikille oppia miun päähän takoneille!! Nyt
unohdetaan kisaaminen hetkeksi ja keskitytään
harjoittelemaan tuleviin koitoksiin.
Kiran koeselostus:
"Haku: Tekee erinomaista hakua ensimmäisellä
osuudella. Tekee hyvää hakua läpi koko kokeen.
Ohjattavuus: Selvittää erinomaisesti ohjaustehtävän.
Paikallistamiskyky: Näkee molemmat, selvittää
tehtävän, joskin 1. heiton melko paljon vapaalla
haulla.
Riistan käsittely: Erinomainen riistankäsittelijä.
Jäljestämiskyky: Selvittää jäljen.
Muut ominaisuudet: Ui rauhallisesti, mutta
määrätietoisesti. Käyttää hyvin nenäänsä.
Yleisvaikutelma: Hyvin ohjaajan hallinnassa oleva koira,
joka selvittää kaikki tehtävät." ALO1
Riina (Hopewell's
Goldie O'Gilt) starttasi myös kokeessa, muttei yltänyt
palkinnoille. Tsemppiä treeneihin, kyllä se tuloskin
sieltä vielä tulee!
Onnea
myös Nina & Vili ja Ville & Tare ykkösistä
sekä muut tuloksia saaneet! Pakko vielä mainita, että
tässä kokeessa tuli uusi kultainen käyttövalio,
Aquatrine Sannan ohjaamana. Upeaa!! |
|
|

|
|
09.06 Möllitoko,
Imatra (epävirallinen)
Tuomari: Tanja Pekkala
|
Kira (Hopewell's
Goldie O'Dust) kävi möllitokoilemassa
extempore-meiningillä kun pariin vuoteen ei ole juuri
tokoa harrastettu.
Arvostelu:
luoksepäästävyys 10, paikallaan makaaminen 10,
seuraaminen kytkettynä 9,
seuraaminen taluttimetta 8, maahanmeno seuraamisen
yhteydessä 0, luoksetulo 9½,
seisominen seuraamisen yhteydessä 9½, estehyppy 8,
kokonaisvaikutus 8.
Yht. 161,5 p., "ALO1" |
|
|

|
|
06.06 Nome-B,
Hirvensalmi
Tuomari: Timo Väisänen
|

Sintti (Goldgingers
Minnie Mouse) aloitti virallisen nomeilunsa
Hirvensalmella. Startattiin mukavalla numerolla 3, ei
tarvinnut odotella niin kauan. Ainakaan ohjaajan
hermoille odottelu kun ei oikein sovi. Sintti teki
vauhdikkaasti töitä ja oli silti hyvin keskittynyt
annettuihin tehtäviin, korvat eivät olleet tänään
ainoastaan koristeena päässä ja nenä toimi
tuomarinkin mielestä erittäin hyvin. Jäljelle siis
päästiin ja siinä sitä sitten jokunen tunti
kuitenkin odoteltiin. Välissä oli aikaa käydä
katsomassa AVO-luokan koetta. Nähtiinkin hienot
suoritukset kaakkolaisilta, Ollilta ja Topilta sekä
Esalta ja Nemolta eli AVO 1-tulokset molemmille.Suuret
onnittelut! Sintti pääsi aikanaan jäljelle, jonka
hoiteli varmasti ja siinähän se sitten oli
ALO-ykkönen. Kännykkä oli jäänyt kotiin ja olin
aivan tuskissani, kun en päässyt heti soittamaan
treenikavereille, Pialle, Villelle ja kasvattaja-Eipalle.
Pupujussin kiikutti myös hienosti kokeen suorittanut
Remo (Weljesten Famous AU) Susannalle, hurjan paljon
onnea heille! Ja kiitokset myös omalle kepolle, joka
jaksoi koko pitkän päivän olla positiivinen ja
kannustava.
Yleisvaikutelma
Sintistä:
"Hyvällä tyylillä työskentelevä, kuuliainen
koira, joka selvittää kokeen tehtävät
erinomaisesti."
|
|
|

|
|
31.05
Ryhmänäyttely, Iitti
Tuomari: Harto Stockmari
Riinalle
(Hopewell's Goldie O'Gilt), Kiralle (H. Goldie O'Dust) ja
Saralle (H. Tinker Bell)
pokattiin EH:t lähes identtisin arvosteluin. Kira
sijoittui käyttöluokassa toiseksi ja
Riina kolmanneksi. |
|

|
|
27.05
Goldie-pennut 3 vuotta!
Niin
se aika vierii.. Onnea 3-vuotiaille! :) |
|

|
|
10.05 Mejä,
Vesanta
Tuomari: Tuula Svan
Tilli (Hopewell's
Tilly Trotter) starttasi ensimmäisessä Mejä-kokseessaan,
josta heti tulokseksi
AVO 1, 41 pisteellä! Upeaa, onnea hienosta suorituksesta
Tilli ja Tarja!
"Tillille osoitetaan
lähtömakaus ja ohjataan jäljelle. Ensimmäinen osuus
jälkitarkasti lähes osuuden
loppuun, jossa laaja lenkki jäljen oikealle puolelle.
Kulma tarkasti makaus nuuhkien. Toisella
osuudella lenkkejä jäljen sivuun ja toinen kulma ja makaus
ohitetaan. Kolmannella osuudella lopussa
laaja lenkki ennen kaatoa. Kaadolle tullaan sivusta,
jonka nuuhkii tarkasti. Maavainua käyttävä koira,
joka lenkittää jäljen sivussa, mutta löytää aina
itsenäisesti jäljelle." |
|

|
|
03.05 WT-koe,
Taipalsaari
Tuomarit: Pekka Uusimäki
ja Mika Lappalainen

Kira (Hopewell's Goldie O'Dust) kävi kevään ensimmäisessä
koitoksessaan, josta oli tarkoitus
ottaa vauhtia tulevan kauden Nome-kokeisiin. Koe oli
vaikeahko, mutta silti (ellei siksi) Kira
selvitti tehtävät kunnialla päästen finaaliin.
Finaalitehtävä osoittautui aika kinkkiseksi meille, kun
heti lähihakupillityksen alettua Kira sai hajun muutaman
metrin tuulen yläpuolella olleesta damista
ja nosti sen ylös. Väärä dami ja tulokseksi nolla. Vaikea,
vaikea tehtävä meille. Ohjaaja alkaa
pikkuhiljaa pitää itsensä kurissa ja luottaa koiraan,
toivottavasti tulostakin vielä tulisi. ;)
Pistesaldo: 15, 20, 14, 16 & finaalista 0, Kira oli
toimitsijoiden valinta.
|
|

|
|
05.04 Pirkan
Damit 2009 (epävirallinen)
 
Sintti (Goldgingers Minnie Mouse) osallistui
Pirkan Dameihin Golden Ringin joukkueessa.
Saimme pisteitä kasaan yhteensä 158 ja ne olivatkin
sitten voittopisteet! Golden Ringin
voitokkaaseen joukkueeseen kuuluivat minun ja Sintin lisäksi
Goldgingers Big Bad Wolf (Vili)
ja Helka Alanko sekä Solstrimmans Wild Adventure (Ture) ja
Pia Kyllönen. Sintin ja Vilin sisko
Goldgingers Snow White (Lilla)
kilpaili Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen
joukkueessa,
joka tuli toiseksi. Ja lisää menestystä kultaisille,
yksilökilpailun voittaja oli Weljesten Finite Au.
Kuvat Maija
Päivärinta |
|

|
|
Talvinomeilua
(epävirallisia)

Saana ja Riina (Hopewell's Goldie O'Gilt) osallistuivat talven
aikana KNY:n alueensa nome-
kurssille, jonka päätteeksi Jukka Simpura ja Päivi
Hietaharju pitivät leikkimielisen WT-kokeen,
jossa Riina siirrettiin tekemään AVO-luokan tehtäviä,
jotka se suoritti hyvin. 15.02 oli EKL:n
talvinome-karsinta, jonka tuomaroivat Jukka Simpura ja Tiina
Hukka, tällä kertaa sijoitus oli
toinen ja osallistumisoikeus Lappeenrannan talvinomeen 15.03
EKL:n joukkueessa. Joukkue
sijoittui Kaakon sisäisessä taistossa kolmanneksi,
tuomareina Arja ja Risto Kokkonen.
|
|

|
|
18-31.12.08
Hirvenhaukkukoe, Elimäki
Tuomari: Jussi
Merelä

Koe oli kahden viikon avo-koe, järjestäjänä Kymen
Spanielit, ylituomarina Jussi Merelä.
Tulosten julkistamistilaisuus oli 4.1.09 Elimäellä, Mustilan
majalla. Takaharjun Pera aloitti
elämänsä ensimmäisen kokeen
tapaninpäivän aamuna klo 9.45. Avo 1 -tuloksen poika
sitten haukkuikin hienosti, pisteitä kertyi 91. Kyllä ollaan
tyytyväisiä pikku-ukkoon!
Tottelevaisuudesta ei paljon pisteitä ropissut, Peeveli kun
ei suostunut erän jälkeen
lähtemään kotiin vaan tykkäsi jäädä hirvien
kanssa metsään. Koekausi on sitten
takanapäin ja voi-kokeet jäävät ensi syksyyn. Nyt vaan
lenkkeillään ja käydään ehkäpä
näyttelyissä pyörähtämässä.
|
|

|
|
|
Copyright
© Hopewell's
Kaiken sivuilla esiintyvän aineiston luvaton käyttö ja
kopiointi kielletty! |
|
|
|