Olen Pia Mattinen. Asun avomieheni Karin sekä koiriemme ja kissamme kanssa omakotitalossa Karhukalliossa Imatralla, luonnonkauniin Saimaan läheisyydessä. Kesäisin viihdymme koirien kanssa mökillä, jos aikaa kaikelta muulta jää.

Minulla on periaatteessa ollut aina koiria, olin aivan pikkutyttö kun vanhempani hankkivat perheeseemme ensimmäisen koiran, sen jälkeen ei koiratonta aikaa juuri ole ollut. Olen aina ollut eläinrakas ja nuorena myös toivoton hevoshullu, jolloin salaa rakensin esteradan läheiseen metsään ja koulutin silloista koiraamme Söpöä hyppimään renkaiden ja esteiden yli. Koira piti tuosta, mutten kuitenkaan kehdannut kertoa kenellekään hyppyyttäväni koiraa esteradalla, tuolloin en vielä ollut kuullutkaan agilitystä. Tuo harrastus loppui kun sain pitkään toivomani oman hevosen. Hevostelu jatkuikin sitten vuosikausia, kunnes muutin avomieheni kanssa yhteen ja silloiset rahavarat eivät kestäneet hevosharrastusta jatkuvana, jolloin jouduin luopumaan hevosistani ja kävinkin enää satunnaisesti talleilla. Silloin hommasimme ensimmäisen yhteisen koiramme Sirun. Sirun kaveriksi tuli myöhemmin Nelli. Sirun jälkeen jäi tyhjä aukko ja tuli polttava tarve hankkia koira, tälläkertaa halusin rotukoiran. Päädyin kultaiseennoutajaan pohdiskeltuani pitkään sileäkarvaisennoutajan ja kultaisennoutajan välillä, enkä ole valintaani katunut.

Kultaista pentua etsiessäni tapasin ensimmäisen kerran Anna-Leenan, Saran kasvattajan, jonka luota pentu sitten mukaani lähtikin. Sara osoitti heti olevansa erittäin energinen ja vilkas tekevä koira, joten sen kanssa tulikin heti pennusta asti kokeiltua kaikennäköistä harrastelua ja pikkuhiljaa huomasinkin, että harrastimme yhtä sun toista lajia, eikä ylimääräistä vapaa-aikaa enää juuri ollut. Ehkä olisi ollut fiksua keskittyä johonkin, mutta innoissani kokeilin kaikkea. Saralla on tuloksia useasta lajista, tosin osaavamman ohjaajan kanssa tulossaldo voisi olla mairittelevampi. Nyt ainakin tiedän monta asiaa, jotka voisi tehdä toisin.. Pikkuhiljaa rodunomaiset lajit ovat alkaneet kiinnostaa enemmän ja enemmän, toivottavasti minut voi nähdä tulevaisuudessa Saran ja/tai Saran tyttären kanssa myös nome-kokeissa muiden lajejen lisäksi. Myös koirien luonne kiinnostaa minua paljon ja siksikin testautitin Saran sekä GR:n että Kennelliiton luonnetesteissä. Myös jatkossa tulen testauttamaan koiriani.

Sara on ollut hyvä luonteinen sekä mukava harrastuskoira, josta löytyy kapasiteettia moneen. Pikkuhiljaa pitkällisen pohdinnan ja lukemattomien keskustelujen jälkeen syntyikin idea Saran pennuttamisesta. Tuon päätöksen jälkeen olenkin oppinut aloittelevana kasvattajana paljon, luonut uusia tuttavuuksia ja toivottavasti saanut hyvät eväät kasvattajan uralleni. Moni asia on ollut minulle uusi, mutta onneksi olen saanut runsaasti tukea ja neuvoa ystävällisiltä koiraharrastajilta. Haluan panostaa täysillä kasvattamiini pentueisiin, pentuaikana pyrin luomaan pennuille mahdollisimman hyvät olosuhteet jatkoa ajatellen. Pentueiden luonteesta olen kiinnostunut kaiken muun ohella ja testautinkin ensimmäisen pentueeni pennut luonnetestituomarin suorittamalla pentutestillä. Luultavasti jatkossakin kasvattamani pennut tullaan testaamaan. Toiveissa on myös, että mahdollisimman moni pennun omistaja innostuisi viemään koiransa myöhemmin viralliseen testiin.

Kun mietin kennelnimen hakemista Anna-Leena ehdotti yhteistä kennelnimeä niin, että minut lisättäisi hänen aiemmin omistamaansa kennelnimeen. Aikamme pohdiskeltuamme laitoimme hakemukset vetämään. Kasvattajakurssin kävin keväällä 2005, kennelnimianomus lähti matkaan talvella 2006 eli alkukesästä 2006 syntynyt Saran pentue on ensimmäinen Hopewell's pentue, jonka kasvattajana olen Ansun lisäksi myös minä. Tuosta pentueesta minulle jäi kotia kasvamaan pikku Kira, joka tuntuu melkoisen mukavalta ja toiminnanhaluiselta nuorelta koiralta. Toivottavasti Kiran kanssa edetään ainakin tokossa ja nomessa kisaamaankin.

Toimin myös Kaakon Noutajakoirayhdistyksen jäsenjulkaisun, Into-viestin, toimittajana yhdessä Suvin ja Saanan kanssa. Keväällä 2007 suoritin Nou/Nome koulutusohjaajakurssin.

Minulla on tainnut koiraharrastuksen kanssa käydä vähän niin, että kun annoin pikkusormen niin se vei koko käden eli harrastus on vienyt totaalisesti mennessään. Kukapa olisi aiemmin arvannut, että ostan uuden pakastimen treeni variksille (!!!) kun niitä on pakko hamstrata koko vuoden varalle ja vetelen kaninraatoa pitkin, poikin metsiä tai sen että melkein kaikki vapaa-aika menee tavalla tai toisella koirien parissa. Kyllä tässä taitaa jonkun asteisen kylähullun maineen saada, ainakin ei noutajaihmisten silmissä ;).   

-Pia-